Milloin tutkimuksiin?

Monia pariskuntia mietityttää mahdollisuus saada lapsia. Epävarmuus saattaa lisääntyä, jos raskaaksi tuleminen vie useita kuukausia. Lapsettomuustutkimuksiin hakeutumista suosittelemme viimeistään silloin, kun raskaus ei ole alkanut vuoden yrittämisen jälkeen.

Teemme pariskunnalle suunnitelman tarvittavista tutkimuksista, hoidon tarpeen arvioinnin ja  yksilöllisen hoitosuunnitelman. Aina syy lapsettomuuteen ei selviä huolellisillakaan tutkimuksilla. Siinäkin tapauksessa lapsettomuuteen voidaan yleensä tarjota hoitoa. Pariskunta päättää viime kädessä aina itse, millaisiin hoitoihin ja millä aikataululla he ovat valmiita. 80–85 % pareista saa apua nykyisistä lapsettomuuden hoitomenetelmistämme.

Joskus hedelmällisyyteen liittyvät kysymykset saattavat askarruttaa mieltä, vaikka raskaustoive ei ihan vielä olekaan ajankohtainen. Naisella saattaa olla jokin hedelmällisyyteen vaikuttava sairaus, mikä aiheuttaa huolta perheen perustamista ajatellen. Tällaisia sairauksia ovat esimerkiksi monirakkulaiset munasarjat, kuukautishäiriöt, endometrioosi, hormonaalinen sairaus, sairastettu syömishäiriö tai lapsena hoidettu pahanlaatuinen tauti. Nämä voivat vaikeuttaa raskaaksi tulemista. Miehillä hoidettu kivesten laskeutumattomuus, sairastettu kivestulehdus tai kiveskohjut saattavat vaikuttaa siemennesteen laatuun. Tällaisissa tilanteissa keskustelu lisääntymislääketieteen asiantuntijan kanssa voi rauhoittaa mieltä.