Jaakko viettää sunnuntaina omaa isänpäivää, Samu ei. Molemmat ovat kuitenkin varmistaneet lahjoituksillaan, että monissa muissa perheissä voidaan juhlia tulevana vuosina vanhemmuutta. Heidän kaltaisiaan sperman luovuttajia tarvittaisiin lisää.
Spermaa on luovutettu Suomessa melko pitkään vain parisataa kertaa vuodessa, mutta 2019 enää 139 kertaa. Viime vuonna lahjoittajiksi löytyi 217 miestä.
Yksi heistä on Samu, akateeminen, reilu kolmikymppinen keskisuomalainen mies, jolle luovutuskerroista maksetut korvaukset toivat pientä helpotusta korona-ajan niukkuuteen.
– Pidän erikoisena sitä, että ihmiset eivät luovuta enemmän. Se on miehelle niin ongelmatonta, eikä siitä seuraa mitään velvollisuuksia mahdollisesti syntyviä lapsia kohtaan. Korvauskin on opiskelijalle tai muulle köyhälle ihan kohtuullisen iso, hän sanoo.
Ei Samu kuitenkaan pelkän rahan vuoksi asiasta innostunut. Ystävä vinkkasi, ja Samu halusi auttaa.
– Sitten luin asiasta myös uutisista. Kaveri sanoi, että asuinpaikkani lähellä on mahdollisuus käydä luovuttamassa (Ovumia Jyväskylässä). Päätös oli verrattain helppo. Teen biologisen palveluksen jollekin tuntemattomalle pientä korvausta vastaan.
Omat vaikeudet innostivat auttamaan
Etelä-Suomessa asuvasta Jaakko Sandströmistä tuli lahjoittaja oman lapsettomuuden kautta. Hän yritti lasta puolisonsa kanssa vuosia, kunnes lahjamunasoluhoito toi onnen.
Muksu on nyt kolme ja puolivuotias, ja Jaakolla edessä neljäs isänpäivä. Ovumian Helsingin-klinikalla vihjaistiin, että siittiöistäkin on pulaa.
– Halusin tietysti auttaa muita, koska omakin lapsi sai alkunsa lahjamunasolusta.
Itse toimitus oli niin vaivaton, ettei Jaakko enää edes muista, kuinka monta kertaa hän kävi luovuttamassa. Yleensä tarvitaan kymmenkunta kertaa.
Vaikka lahjoittaminen on helppoa, jonkun pitää nykäistä suomalaista miestä hihasta.
– Tässäkin toimi lähipiirin suositus. Tiedän, että sen jälkeen myös veljeni kävi lahjoittamassa.
Valistusta tarvitaan lisää
Suomalaisista siittiöistä on niin kova pula, että spermaa on tuotu jo vuosia ulkomailta, pääasiassa Tanskasta. Jaakko ja Samu uskovat, ettei kyse ole haluttomuudesta auttaa, vaan tietämättömyydestä sekä siihen perustuvista ennakkoluuloista.
– Voin vahvistaa tämän omasta kokemuksestanikin. Yleisesti ehkä tiedetään, että on mahdollista luovuttaa, mutta ei tiedetä sitä, miten tämä prosessi käytännössä toimii minun kohdallani, sanoo Samu.
Jaakko on samaa mieltä: tietoa puuttuu.
– Yhdelläkään kaverillani, jonka kanssa olen keskustellut, ei ole ollut mitään periaatteellista sitä vastaan, että heidän perimästään syntyisi lapsia muillekin. Luulen, että tietoisuuden lisääminen auttaisi.
Jaakolla on tähän ehdotuskin: puhutaan sperman luovuttamisesta lukiossa ja ylioppilasterveydenhuollossa. YTHS:ään kuuluvat nykyisin myös ammattikorkeakoululaiset.
– Työikäisiä voisi tavoittaa työterveydenhuollon kautta, hän lisää.
Helppoa kuin verenluovutus
Samunkin lähipiirissä harva mies on tiennyt, että kuka tahansa kriteerit täyttävä alle 45-vuotias mies voi luovuttaa siittiöitään lapsettomuushoitoja varten.
–Olen pyrkinyt normalisoimaan toimintaa. Tämä on kuin verenluovutus, sattuu vain vähemmän, hän vertaa.
Itse asiassa nuorilta miehiltä kaivattaisiin tällä hetkellä myös lisää verta. Sperman luovuttajien määrät putosivat 2007, kun hedelmöityshoitolaista poistui sukusolujen luovuttajien täydellinen anonymiteetti ja lapselle tuli oikeus tietää lahjoittajan henkilöllisyys 18 vuotta täytettyään.
Tämä saattaa yhä vaikuttaa asenteisiin. Molemmat miehet pitävät pelkoa turhana, sillä luovuttajalla ei ole edelleenkään minkäänlaisia velvollisuuksia lasta kohtaan, ei tarvitse edes tavata tai keskustella hänen kanssaan.
Jaakko ja Samu ovat kyllä valmiita tähän, jos puhelin tai ovikello jonain päivänä soi.
– Keittelisin kahvit ja antaisin hänen sanoa sanottavansa. Olettaisin että tällä nuorella ihmisellä olisi enemmän puhuttavaa ja kysyttävää kuin minulla, jos ovelle asti uskaltaa tulla, sanoo Samu.
Lapsia tulee, muttei enää omia
Jaakko viettää isänpäivää vaarin eli isänsä luona sisarustensa kanssa. Jaakon osalta kolmas sukupolvi jää yhteen lapseen, vaikka alun perin haaveena oli 2–3 lasta.
Hoidot kestivät niin monta vuotta, että äidin ikä alkoi tulla vastaan, eikä kumppanuusperhe lähtenyt enää yrittämään toista lasta. Siittiöistä on kuitenkin iloa muille.
– Tiedän että raskauksia on alkanut, mutta en ole hetkeen kysynyt, onko myös lapsia syntynyt.
Samu ei ole vielä asiaa kysellyt, vaikka hänelläkin viimeisestä luovutuksesta on jo vuosi.
– Jos asia vuoden tai kahden vuoden päästä mietityttää, saatan soittaa ja kysyä. Ei se ole oikeastaan tärkeä tieto minulle, mutta toki toivon, että tästä on iloa.
Vielä vuosi sitten Samu arveli, että hän voisi ehkä jonain päivänä haluta omiakin lapsia. Nyt mieli on muuttunut.
– En aio itse lisääntyä, mutta olen kyllä avoin tukiperhe- tai adoptiotyyppiselle ratkaisulle.
