Lahjaksi saatu munasolu teki ruotsalaisista Susannasta ja Hansista vanhemmat: ”Kiitos Suomi, että soit meille tämän… ei. Jos sanomme kiitos, ei se ole tarpeeksi. Ei meillä ole sanoja”

Susanna oli 36-vuotias, kun hän tapasi Hansin, 31. Pari rakastui ja alkoi haaveilla yhteisestä perheestä. Susanna tuli raskaaksi – useamman kerran. Kerta toisensa jälkeen toive omasta lapsesta kuitenkin musertui raskauksien päätyessä keskenmenoon. Pariskunta ymmärsi, että he tarvitsevat apua, mutta vastassa oli jotain, mitä he eivät olleet odottaneet.

– Lääkäri kertoi, että olen liian vanha saamaan apua Ruotsissa. Emme aavistaneet iän olevan ongelma, joten tieto oli järkytys, Susanna kertoo.

Gynekologin hyvä uutinen Susannalle ja Hansille oli kuitenkin se, että pariskunta voisi lähteä ulkomaille lahjasukusoluhoitoihin.

– Hän suositteli Suomea, koska maassa on ammattitaitoa ja kokemusta hieman vanhempien naisten hoitamisesta. Tämä tuntui meistä turvalliselta, joten Suomi oli selvä valinta. Kuulimme tuolloin myös ensimmäistä kertaa Ovumiasta, Susanna ja Hans kertovat.

– Googlasimme klinikan ja olimme yhteydessä (potilaskoordinaattori) Päiviin (Virta). Hän vastasi kysymyksiimme niin nopeasti, että tiesimme oikean paikan löytyneen.

Yhteydenoton jälkeen asiat alkoivat edetä vauhdilla. Lääkärin kanssa käydyssä keskustelussa pariskunta sai kuulla, että heidän lapsensaantimahdollisuutensa ovat erittäin hyvät.

– Tieto oli todella toiveita nostattava, Susanna muistelee.

Valmiit hoitoihin

Ennen lahjasukusoluhoitojen aloittamista Susanna ja Hans kävivät keskustelemassa psykologin luona hoitoon liittyvistä juridisista, psykologisista ja eettisistä erityiskysymyksistä.

– Päivi antoi listan psykologeista Ruotsissa, mikä oli erittäin hyvä, sillä emme olisi itse tienneet kenen puoleen kääntyä, Susanna sanoo.

– Olimme prosessoineet asioita jo todella paljon etukäteen ennen tapaamista. Meille oli esimerkiksi selvää, että haluamme kertoa tulevalle lapselle hänen alkuperästään. Psykologin mukaan olimme valmiit aloittamaan hoidot.

Susanna ja Hans pystyivät hoitamaan lähestulkoon kaikki hoitoihin liittyvät asiat Ruotsista käsin. Suomeen heidän piti tulla ainoastaan siemennestenäytteen antoa ja alkionsiirtoa varten. Jälkimmäiseen pariskunta saapui yhdessä lumisena tammikuun päivänä.

– Olimme todella hermostuneita, mutta samaan aikaan iloisia. Itse toimenpide oli helppo ja nopea. Hemmottelimme itseämme myöhemmin samana iltana hyvällä ruualla ja menimme ajoissa nukkumaan. Päivä oli ollut hyvin tunteikas.

Pelko vaihtui onneen

Parin viikon päästä alkionsiirrosta Susanna meni verikokeeseen raskaustestiä varten.

– Gynekologini soitti tuloksista juuri, kun olin tullut töistä kotiin. Hän alkoi puhua säästä ja tuhannesta muusta asiasta, joten olin varma, että hän valmistaa minua huonoihin uutisiin. Lopuksi hän kertoi, että hCG-arvoni on yli 1000. Kysyin, olenko siis raskaana? Hän vastasi, että niin raskaana kuin voi vain olla.

Lukuisista aiemmista keskenmenoista johtuen Susanna ja Hans eivät kuitenkaan uskaltaneet iloita liikaa. Viikolla viisi pariskunta uskoi pelkonsa käyneen toteen. Susanna sai ison verenvuodon.

– Olimme varmoja, että kyseessä on keskenmeno. Olimme todella pettyneitä ja surullisia. Meilasin Päiville kertoakseni huonot uutiset. Hän kuitenkin vastasi nopeasti ja kertoi, ettei verenvuoto välttämättä johdu keskenmenosta. Hän ohjeisti jatkamaan lääkitystä ja varaamaan ajan lääkärille, Susanna kertoo.

– Menin ultraääneen, jossa selvisi, että pieni aarteemme oli kuin olikin tallessa! Tuona päivänä uskalsimme todella alkaa iloita. 12 viikon ultran jälkeen nautin raskaudestani joka päivä täysin siemauksin.

Yhdeksän kuukauden kuluttua Susanna ja Hans olivat leikkaussalissa ja sekunnit sektion jälkeen tuntuivat pitkiltä.

– Kun kuulimme tyttäremme rääkäisyn, itkimme onnesta. Hetki, jolloin sain hänet rinnalleni ja näin, kuinka upea hän on, oli uskomaton, Susanna kertoo.

Huolenpitoa ja hyvää palvelua

Hoidoista Susannalle ja Hansille on jäänyt päällimmäisenä mieleen turvallisuus. Heistä tuntui, että he olivat osaavissa käsissä ja että heistä pidettiin hyvää huolta.

– Päivi vastasi kysymyksiimme todella nopeasti ja selitti asiat selkeästi. Saamamme palvelu oli koko ajan ammattimaista ja ystävällistä. Tunsimme itsemme hyvin tervetulleiksi klinikalle. Kaikki toimi erittäin sujuvasti niin Suomessa kuin Ruotsissakin, Susanna ja Hans toteavat.

Suomeen tullessaan pariskunnasta tuntui kuin he olisivat tulleet kotiinsa. Matka Ruotsista Suomeen oli helppo ja se taittui nopeasti lentäen. Tampereella pariskunta yöpyi viihtyisässä hotellissa, josta he kulkivat klinikalle taksilla.

– Takaisin tullessa meillä oli pieni jännitysmomentti matkassa mukana. Emme olleet varmoja pääsemmekö lentämään Ruotsiin aiotusti lumimyräkästä johtuen ja pelkäsin, että lääkkeeni loppuvat kesken. Panikoin ja olin yhteydessä Päiviin, joka hoiti minulle reseptin siltä varalta, että joutuisimme jäämään vielä Suomeen. Oli mahtavaa, että asia järjestyi.

Suomeen perhe suunnittelee tulevansa uudestaan parin vuoden päästä.

– Aioimme viettää alun perin viikon Tampereella ennen siirtoa, mutta emme saaneet pienelle koirallemme niin pitkäksi aikaa hoitajaa. Ihastuimme Suomeen ja Tampereeseen, ja kun tyttäremme on isompi, haluamme ehdottomasti näyttää hänelle, mistä hän on kotoisin.

Kiitollisuus

Susanna ja Hans kertovat tyttärensä olevan ihastuttava enkeli.

– Olemme vain niin onnellisia, että tämä tapahtui ja että ehdimme hoitoon Suomessa, sanoo nyt 47-vuotias Susanna.

– Myös kaikki läheisemme tietävät tarinamme ja iloitsevat puolestamme.

Jälkikäteen katsottuna Susanna ja Hans ymmärtävät olleensa onnekkaita onnistuessaan hoidoissa ensimmäisellä yrityksellä.

– Meillä oli hyvä ennuste ja hyvä alkio. Tyttäremme vietti ensimmäiset päivänsä embryoskoopissa, jossa hän sai kehittyä rauhassa. Saimme tästä myös videon, joka on aivan ihastuttava! Hän on siinä todella, todella nuori, Susanna ja Hans nauravat.

Päällimmäisenä pariskunnan sanoista ja niiden takaa huokuu kiitollisuus.

– Olemme ikuisesti kiitollisia lahjoittajallemme mahdollisuudesta, jonka hän meille antoi. Kiitos Suomi, että soit meille tämän… ei. Jos sanomme kiitos, ei se ole tarpeeksi. Ei meillä ole sanoja.