Mirka Lievonen
Luovutin munasolujani ensimmäistä kertaa reilut pari vuotta sitten. Yllätyin, miten helppo tämä prosessi on. Asun lähellä Ovumian Jyväskylän-klinikkaa, eikä minun ole tarvinnut miettiä edes matkoja.
Aluksi tutkittiin tarkkaan, että sovellun luovuttajaksi. Minulle tehtiin veri- ja virtsakokeet ja selvitettiin motiivit, terveys, elämäntavat sekä perinnöllisten sairauksien riski.
Psykologin kanssa keskustelin siitä, että olen valmis tähän. Hedelmällisyyden varmistamiseen käytettiin myös ultraa.
Nyt minulle vain soitetaan, ja kysytään haluaisinko tulla luovuttamaan. Mielelläni olen aina lähtenyt. Käyn labrassa ja saan ajan lääkärille. Vastaanotolla katsotaan alustava keräysaika ja annetaan hormonilääkitys mukaan pistosohjeineen.
Hormonit kypsyttävät munarakkuloita ja estävät ovulaation. Keräykseen asti prosessi vastaa IVF-hedelmöityshoitoa.
Ensimmäisellä kerralla itseni pistäminen vähän jännitti. Työelämässä olen kuitenkin antanut niin paljon pistettäviä lääkkeitä, että ei siinä ollut mitään ongelmaa.
Auttaminen on minulle tärkeintä
Ennen munasolujen luovutusta on vielä ultraäänitutkimus ja lääkärin vastaanotto. Punktion jälkeen pitää olla klinikalla tunti tarkkailussa. Sitten sovitaan jälkitarkastus lääkärille.
Olen luovuttanut parin vuoden aikana neljä kertaa, viimeksi viime syksynä. Lain mukaan munasoluja voi luovuttaa viiteen perheeseen eli minulla olisi ainakin yksi kerta jäljellä.
Vaikka teen opiskelun lisäksi töitä, voisin ihan hyvin luovuttaa nytkin. Työvuoroni vammaisyksiköissä painottuvat lähinnä viikonloppuihin, enkä koe munasolujen lahjoittamista mitenkään kuormittavaksi.
Haluan auttaa niitä, jotka kärsivät lapsettomuudesta. Minulle tämä on pieni vaiva, mutta monille ihmisille lahjamunasoluhoito on viimeinen keino saada lapsi.
Auttamisen halu houkutteli myös sosiaali- ja terveysalalle. Olen aina halunnut työskennellä ihmisten kanssa. Olen, empaattinen, rauhallinen ja hyvä kuuntelemaan. Minua on helppo lähestyä.
Valmistuin lähihoitajaksi 2017 ja ehdin olla reilun vuoden töissä, kun aloin opiskella sairaanhoitajaksi. Jos kaikki menee hyvin, valmistun viimeistään joulukuussa.
Työ on tuonut kivaa vaihtelua arkeen. Seuraavaksi menen Jyväskylän uuteen sairaalaan, jossa minulla on kolme harjoittelua leikkaussalissa ja vuodeosastoilla.
Täällä koronatilanne on huolestuttava, ja kaikki varotoimet on otettu käyttöön. Maskipakko oli Ovumiallakin, kun viimeksi kävin luovuttamassa. Ei minua kuitenkaan pelota töissä eikä luovuttaessa. Ammattilaiset toimivat vastuullisesti.
Toivottavasti minustakin tulee äiti
Kuulin munasolujen lahjoittamisesta kummitädiltäni, joka työskentelee kätilönä Ovumiassa. Olen itsekin kertonut tästä kavereilleni.
Moni on sanonut, että onpa hieno juttu ja saattanut kysellä prosessista. Yksi heistä onkin lähtenyt luovuttajaksi.
Onhan se ihan mieletöntä, jos luovutuksistani on alkanut raskauksia ja syntynyt lapsia. En silti ajattele asiaa hirveästi. En ole edes kysynyt klinikalta, onko näin tapahtunut.
Tiedän, että mahdollisilla lapsilla on oikeus aikuisiällä saada tietää mistä he ovat lähtöisin. Olen ihan fine sen asian kanssa. Ymmärrän kiinnostuksen hyvin.
Näillä lapsilla on kuitenkin omat äidit, jotka kasvattavat heidät. En todellakaan miellä itseäni heidän äidikseen.
Asia ei ole vielä ajankohtainen, mutta kyllä minä niitä ihan omiakin lapsia toivon joskus saavani. Ainakin munasoluni on nyt todettu hyviksi.
Kirjoittaja sairaanhoitajaksi opiskeleva lähihoitaja, joka on luovuttanut munasolujaan Ovumiassa.
