Tamperelainen Nea on lahjoittanut munasoluja viisi kertaa. Ensimmäinen kerta oli pian hänen esikoisensa syntymän jälkeen. Kun oma lapsi oli sylissä, Nea oivalsi, kuinka merkittävällä tavalla hän voi auttaa lapsettomuudesta kärsiviä. Näin Nea kertoo:
Olin kuullut munasolujen lahjoittamisesta jo kymmenisen vuotta ennen kuin päätin lopullisesti ryhtyä lahjoittajaksi. Valitsin Ovumian, sillä se oli minulle ystäväpiiristä tuttu paikka.
Ensikäynnillä lääkäri haastatteli minut ja teki minulle fyysisiä perustutkimuksia. Lisäksi tapasin psykologin. Psykologin tapaaminen oli ehdottomasti hyvä ja välttämätön näin ensi alkuun. Sain keskustelun myötä täydellisen vahvistuksen, että olen valmis lahjoittajaksi. Minulle maksettiin myös kulukorvausta, mutta taloudellinen etu ei ollut minulle tärkeää päätöksen teon suhteen. Erityisesti jäi mieleeni se, että lahjoitetuilla soluilla tehtävät hoidot ovat monelle viimeinen mahdollisuus yrittää saada oma lapsi. Jos lapsen saanti ei onnistu tälläkään tavoin, niin silloin on helpompi “sulkea viimeinen ovi” ja lähteä esimerkiksi miettimään adoptiota.
Odotettua helpompaa
Olen lahjoittanut munasoluja viisi kertaa. Ensimmäinen kerta jännitti kaikin puolin. Ennen munasolujen keräystä kehoani stimuloivat lääkkeet annosteltiin pistoksina, ja jännitin sitä etukäteen. Ensimmäisen kerran jälkeen pistäminen oli kuitenkin helppoa ja kivutonta.
Kaikki oli ihan uutta, mutta Ovumiassa minut otettiin äärettömän hyvin vastaan. Jokaisella käynnillä oli lämmin tunnelma ja minusta pidettiin huolta. Munasolujen kerääminen eli punktio kuulosti pelottavalta, mutta se oli paljon nopeampi toimenpide kuin kuvittelinkaan. En olisi mennyt uudestaan, jos se olisi ollut kauheaa.
Lahjoittajalle on tästä kaikesta sekin hyöty, että voi varmistua kaiken olevan kunnossa omassa kropassa. Lahjoittaminenhan ei ole millään tavalla itseltä pois eikä se kuluta minun hedelmällisyyttäni. Joka kuukausi valmistuu joka tapauksessa useita munasoluja, joista yksi irtoaa. Lahjoittajalta kypsytellään ja irrotetaan kaikki muutkin munasolut, jotka olisivat kyseisessä kierrossa menneet niin sanotusti hukkaan.
Lisää lahjoittajia tarvitaan
Olen yrittänyt aktiivisesti saada naisia innostumaan munasolujen lahjoittamisesta omassa lähipiirissäni, kuten ystävien keskuudessa ja perhekerhoissa. Olen myös ollut Ovumian kanssa mukana erilaisissa tapahtumissa ja messuilla kohtaamassa naisia ikään kuin vertaisena. Lahjoittaminen on asia, josta voi olla ylpeä. En keksi tästä yhtäkään negatiivista puolta.
Olen pohtinut myös sitä, jos lahjoitukseni ansiosta syntynyt lapsi ottaa aikuisena minuun yhteyttä. Ajattelen, että se on pelkästään myönteistä. Hän on saanut syntyä toivottuna ja rakastettuna, ja jos hän ottaa yhteyttä, hänen vanhempansa ovat hänelle avoimesti kertoneet asiasta. Minulle tulisi siitä vain hyvä olo, että hän halusi ottaa yhteyttä.
Nean lahjoituksista ja aktiivisesta toiminnasta munasolulahjoituksen parissa kiitollisina:
Pekka Sillanaukee, Candido Tomas, Ninni Wäre, Mirka Haukkamaa, Anna Pulkkinen ja Päivi Virta
