Olen Ovumian laboratoriojohtaja. Rakastuin alkioihin jo biologiaa opiskellessani 80- ja 90-luvun taitteessa. Minusta oli kiehtovaa, että alkioita voi viljellä laboratorio-oloissa, ja että niistä kehittyy alkionsiirron jälkeen terveitä yksilöitä. Myös erilaisten alkiotekniikoiden sovellukset kiinnostivat. Hakeuduin määrätietoisesti tutkimusyksiköihin, joissa hyödynnettiin alkiotekniikoita. Vuonna 1989 näin mikroskoopissa ensimmäiset hiiren alkiot ja se oli menoa. Voi miten kauniita ne olivat! Aivan kuin oppikirjakuvissa: läpikuultavia ja symmetrisiä, mutta hirveän pieniä. Seuraavaksi näin naudan alkioita, jotka näyttivätkin aivan erilaisilta: tummia palleroita, joiden solulukumäärää voi vain arvailla. Hevosen alkiot olivat puolestaan pitkulaisia ja niiden päällä oli kapseli. Ihmeellistä! Miten kiehtovan erilaisilla tavoilla eri nisäkäslajien lisääntymisfysiologia onkaan järjestetty! Tässä vaiheessa minua ei vielä juurikaan kiinnostanut ihmisen alkiotekniikat.
Perehdyin lisääntymisfysiologiaan ja uppouduin vuosiksi eläinalkioiden tutkimukseen. Tutkin siirtogeenisiä hiiriä ja nautoja, olin mukana lypsylehmien jalostuksen nopeuttamisessa alkiotekniikoiden avulla, tutkin sukupuolilajiteltujen alkioiden pakastustekniikoita, kehittelin uudenlaisia naudan munasolujen kypsytysliuoksia, tutkin alkioiden geenitoiminnan säätelyä ja solujen uudelleenohjelmointia jne. Kunnes alkuvuodesta 2007 sain puhelun professori Outi Hovatalta. Hän pyysi minua hedelmöityshoitobiologiksi Ovumiaan. Kiitin häntä huomionosoituksesta ja lupasin harkita asiaa. Tunsin tutkimustyön omakseni ja minua mietitytti, olisiko minusta asiakaspalvelijaksi tai pystyisinkö kantamaan vastuuta IHMISalkioista. Toisaalta oppisin taas uusia asioita ja voisin ehkä hyödyntää eläinten alkioista opittua. Uteliaisuus kasvoi lopulta päätökseen saakka ja aloitin Ovumiassa sen alkutaipaleilla kesäkuussa 2007.
Olen yhtä hullaantunut alkioihin kuin ensirakkauden leimahdettua. Kokemuksen ja tietämyksen myötä ihmetykseni on vain lisääntynyt. Mielestäni alkioissa on ainutlaatuinen ”elämän voima”, driving force of life: niissä on sisäsyntyinen halu kehittyä eteenpäin, jakautua ja päästä blastokystiksi saakka. Ne ovat mukautuvaisia ja sietävät jatkuvaa laboratorio-oloista johtuvaa stressiä. Alkioilla on myös kyky korjata solutason poikkeavuuksia. Saatamme nähdä alkioita mikroskoopilla tarkastellessamme oppikirjatilanteesta poikkeavia tapahtumia tai rakenteita alkion soluissa. Havaitut poikkeavuudet ovat hedelmöityshoitobiologille hälytyskello ja ennustavat alkionkehityksen pysähtymistä. Lukuisia kertoja toistuu sama embryologin hämmästys, kun tällaisesta alkiosta kehittyykin kaunis blastokysti ja pakastealkionsiirron tuloksena vielä ihmeellinen uusi ihminen. Tämä on sitä alkioiden elämän voimaa!
Työssäni parasta on kohdata asiakkaiden onni onnistuneen hedelmöityshoidon jälkeen. Silti embryologina on usein vaikeaa yhdistää tuota tuhisevaa vauvelia siihen, miltä hän on näyttänyt mikroskooppisen pienenä alkiona. Aikaa on ehtinyt kulua 9 kuukautta ja muutos on melkoinen. Työssäni pääsen usein soveltamaan vuosien varrella opittua moniammatillisessa tiimissämme. Yhdistämme asiantuntemuksemme pohtiessamme keinoja auttaa useita epäonnistuneita hoitoyrityksiä kokeneita asiakkaita. Lääketieteellisten keinojen lisäksi apu saattaa löytyä myös laboratoriotekniikoista. Paras palkinto on onnistuminen useiden epäonnistumisten jälkeen. Yhdessä asiakkaiden kanssa saavutamme alun uudelle elämälle.
